Maastoilua
Kiristin kimon tamman satulavyötä, ja sain sen huiskauttamaan häntäänsä ärtyneesti. Toimenpiteen loppuunsaatuani taputin Liljaa kaulalle, ja se näytti kutakuinkin tyytyväiseltä. Jalustimia en edes jaksanut ruveta säätämään, nämä olivat juuri hyvät. Vilkaisin hieman Emppuun päin, joka istui vaalean tamman selässä, tarkemmin sanottuna Fantan. Hän laski satulasiiven alas, ja nosti peukalonsa pystyyn. Nyökkäsin vastaukseksi, ja maiskautin tamman laiskaan käyntiin. Emppu otti myös käyntiin, mutta joutui heti tekemään ison pidätteen, Fantan ottaessa pienen paineen kyljissä laukkamerkkinä. Purin huultani, ja katselin menoa huolestuneena. Emppu kuitenkin näytti keskittyvän sen verran hyvin, että huoleen tuskin olisi aihetta. Niinpä saatoin jatkaa leppoisaa käyntiäni tamman pehmeiden liikkeiden tahdissa.
Pienen tiepätkän jälkeen pääsimme pienelle metsään vievälle polulle. Lilja käveli rennosti korvat hörössä, ja haistelin raikasta ja hieman kosteaa ilmaa. Isoissa puissa oli näyttävät lehtipeitteet, ja joistakin niistä tippui vettä. Tuuli vienosti, ja Liljan valkea harja tanssi. Heinä kahisi tien reunustoilla. Katseensa kääntäessä toiselle puolelle näki aarniometsän, jossa oli kantoja ja komeita juurakoita. Huokaisin syvään, ja Lilja pärskähti. Katsoin taakseni Fantaan, joka näytti suhtkoht rauhalliselta, vaikka kävelytahti oli vieläkin todella nopea.
”Ihana ilma tänään.” Aloitin keskustelua, ja Emppu nyökkäsi.
”Jeps, ihana saada vähän tuulettaa ajatuksia” hän sanoi, ja näytti murheelliselta.
”Mikä on?” Kysyin kurtistaen kulmiani. Emppu näytti nolostuvan, ja katsoi Fantaa korvien väliin.
”Se Brianna, tai miksi ”Breeksi” sitä sanottiinkaan, on nyt ilmeisesti päättänyt, että Fanta on
hänen hevosensa, ja että
hän saisi ottaa sen tuosta vain, koska sai Vuonikselta luvan. Luoja, että hän on ärsyttävä!” Emppu ärähti, ja horjahti kun Fanta säpsähti jotain olematonta pusikossa.
”Voi Emppu… Ei se Bree nyt niin paha voi olla.” Sanoin ja mutristin suutani.
”Mutta kun hän vain ON. Hän nappasi Fantan salaa, ja ties mitä olisi sattunut, jos en olisi sattunut olemaan maastossa samaan aikaan! Laukkasi sillä tuhatta ja sataa tiellä! AARGH!” Hän sanoi äkämystyneenä, ja laupeissa silmissä leiskuivat salamat.
”Oikeasti? En olisi ihan uskonut…” Sanoin ja katsoin Emppuun, joka näytti lannistuneelta ja huokaisi syvään.
”Otetaan vähän ravia, jookosta?” Kysyin, ja tyttö nyökkäsi. Herättelin Liljaa unestaan, ja Fanta oli sen sijaan jo menossa kuullessaan sanan ravi. Muutama napakka pohje ja maiskautus, ja Lilja aloitti liitävän, tahdikkaan ravinsa. Emppu sen sijaan teki kaksi erittäin isoa pidätettä, ja Fanta lakkasi steppailemasta ja lähti kiitolaukan sijaan ihan mukavan näköistä ravia. Maisemat vilkkuivat silmissä, ja ravin askeleet kuulostivat ihanan rauhoittavilta. Pian eteemme avautui nummi, jolla oli tullut joskus ennekin otettua muutamat laukkapätkät, ja katsoin Emppuun hymyillen hunajaisesti.
”Otetaanko laukkapätkä?” Kysyin anellen, ja Emppu näytti siltä kuin vain olisi odottanut käskyä. Käänsimme hevoset tieltä, ja käännyimme tasaiselle, tummanvihreälle ihanuudelle. Istuin alas, tein pidätteen ja Lilja hidasti vauhtia, tietäen mitä tehdä. Pienet laukkapohkeet, ja olimme molemmat ja ihanan liitävässä ja pehmeässä laukassa. Emppu oli tällä kertaa varautunut niin hyvin Fantan syöksähdyksiin, että oli pitänyt ohjat superhyvin käsissään, ja Fanta laukkasi yllättävän nätisti.
Nousin kevyeeseen istuntaan, ja katselin eteenpäin avautuvaa ihanan isoa ja tasaista nummea. Tuuli suhisi korvissani, ja tunsin kuinka Liljan selkä, jalat ja lihakset liikkuivat innokkaassa ravissa. Se pärski tyytyväisenä, ja sen korvat olivat hörössä. Äkkiä tunsin kuitenkin painautuvani eteenpäin voimalla, ja nappasin salamana kiinni harjasta yrittäen jalustinten varaan. Pieni vaalea piste näkyi silmäkulmassani, ja pian tajusin mitä tapahtui. Fanta yritti ohittaa meidät, juoksi yhä kovempaa ja kovempaa, ja Emppu istui uskomattoman hyvin kiinni satulassa ja kiskoi ohjista täysin voimin. Liljakin kovensi menoaan, ja tunsin toisen jalustimen katoavan altani. Yritin istua kyytiin, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty toisen jalustimen vispatessa jalkaani vasten.
”PTUU LILJA!” Huudahdin, ja kiskaisin ohjista, ja tamma teki sivuloikan, ja käännähti melkein ympäri. Otin toisen jalustimen jalkaani, ja jäin huolestuneena katsomaan suuntaan, minne Emppu oli mennyt. Murheeni oli täysin turha, Emppu oli saanut Fantan pysähtymään, ja näytti hyvin hengästyneeltä. Taisinpa olla sitä itsekin, mutten ainakaan huomannut. Otin Liljan kanssa pienen miniravin, ja menin Empun ja Fantan luokse.
”What was happened?!” Kysyin naurahtaen, sillä yhtäkkiä koko juttu oli ruvennut lähinnä naurattamaan. Emppu kohautti hartioitaan, ja katsoin puuskuttavaa hartioita.
”Fanta otti spurtin, ja rupesi pukittelemaan. Lilja varmaan säikähti, ja veti aikamoisen pukkilaukka pätkän myös. Onneksi sain pysähtymään, mentäiskö nyt ihan rauhallista ravia hetken matkaa?” Tyttö kysyi, ja nyökkäsin.
”Ehdottomasti.” Kannustimme molemmat hevoset raviin, ja menimme hetken matkaa vielä nummea pitkin, kunnes pääsimme tielle, jossa otimme käyntiin. Taputtelin Liljaa kaulalle, ja tamma pärskähteli. Tunsin kuinka hiki valui satulan alla, ja arvelin, että tästä tulisi pesu-urakka. Emppu taputteli myös Fantaa kaulalle, ja näytti kutakuinkin tyytyväiseltä. Menimme rennossa käynnissä tallin pihaan, ja pihalla meitä odotteli Vuonis.
”Missäs te oikeen viivyitte?” Nainen kysyi, ja naurahdin.
”Käytiin seikkailemassa nummilla Empun kanssa.” Sanoin ja taputin Liljaa kaulalle, ennen kuin hyppäsin alas.
”Aijaa. Me vähän ehittiin ja kaivata teitä. Katsokaas kun on vähän karsinoita ja muuta kivaa siivottavaa. Ja laukkahevosten varusteita pitäisi vähän kiillotella…” Vuonis sanoi ja kurtistin kulmiani.
”Maybe in your dreams.” Totesin ja nostin jalustimet ylös. Vuoniskin vain naurahti, ja katsoi sitten Emppuun päin, joka keräsi ohjia käteensä valmiina viemään hepat talliin.
”Ok, mutta ainakin oman hevosenne sotkut siivoatte, eikös?” Vuonis kysyi, ja Emppu nyökkäsi. Luonnollisesti.
Talutin hikisen tamman talliin, ja pistin sen omaan karsinaansa. Tamma seisoi rauhallisesti paikallaan, kun avasin kireän satulavyön, ja nostin mustan yleis-satulan tamman selästä. Hikinen satulahuovan muotoinen jälki jäi kimon tamman selkään, ja arvasin saman näyn näyttäytyvän suitsienkin alla. Vein satulan telineeseensä, ja menin avaamaan suitsista solkia, kun kuulin äkäistä puhetta käytävältä
”HITTO VIE! ET SÄ VOI MÄÄRÄTÄ MUA!” Kiukkuinen ääni kantautui tallin ovelta, ja päättyi äkäisiin askeliin. Emppu pyöräytti silmiään, ja huokaisi syvään. Teiniangstia uhkuva tyttö melkein pamautti oven kiinni perässään, ja hänen silmänsä leiskuivat kiukun takia. Perässä tuli nainen, jonka tunnistin siksi Marjorieksi, joka oli pitänyt meille valmennuksen. Hänen kasvoillaan oli tuima ilme.
”SÄ OOT IHAN KAUHEEN ÄRSYTTÄVÄ! ÄÄÄRGH!” Tyttö räyhäsi silmät punaisina, kädet tiukassa nyrkissä, ja Lilja säikähti lievästi moista raivonpurkausta.
”Brianna Webster! Nyt rauhoitut! Täällä on hevosia, jos et huomaa.” Nainen puhui sivistynyttä ja puhdasta englantiaan, ja vihainen tyttö rauhoittui hieman nähdessään Liljan ja Fantan. Hänen hengityksensä oli kuitenkin edelleen tiheää, ja aistin tytöstä tulevat kiukkuiset aallot. Silittelin tamman kaulaa hieman, ja yritin saada sen ajatuksen pois ärhentelevästä tytöstä.
Marjorie ja Bree ärhentelivät toisilleen hetken, kunnes Brianna katkaisi koko jutun kävellen nokka pystyssä pihalle, ja jätti äitinsä huokailemaan raskaasti tallissa.
”Anteeksi kauheasti Breen puolesta, hänellä on ollut ongelmia jonkun verran.” Nainen huokaisi uudelleen, ja Emppu hymyili myötätuntoisesti.
”Ei haittaa.” Tyttö sanoi, ja Marjorie nyökkäsi ja lähti Briannaa huutaen pois tammatallista.
Seisoin yhä pöllämystyneenä karsinassa. Nyt tiesin mitä Emppu tarkoitti ärsyttävällä. Itse olin ollut koko teini-ikäni suhteellisen tasainen, joten tuollaiset raivonpurkaukset olivat vieraita. Otin suitset pois tamman päästä, ja pistin ne naulaan. Kimo tamma nuuhki minua toivoen herkkuja, mutta harjasin tamman tästä välittämättä. Jätin tamman hetkeksi yksin, ja lähdin hakemaan haaleata vettä ja sienen.
Päästäessäni vettä Emppu tuli ulos Fantan karsinasta, ja näytti sitruunan nielleeltä. Arvasin mitä hän ajatteli, ja koetin jälleen piristää tyttöä.
”Hei Emppu, älä välitä. Lapsellista ja typerää, älä aattele sitä niin kauheesti.” Sanoin, ja sammutin veden tulon. Emppu hymähti hieman, ja otti harjakassista harjan, jolla rupesi sukimaan Fantan vaaleaa karvaa.
”Yritänhän mä. Mutta se on varmaan taas vetänyt hirveät raivokohtaukset siitä, että sitä kiellettiin menemästä Fantalla, koska mulle ei käynyt. Se olisi kuulemma tahtonut mennä Riollakin! Jos se olisi mokoman selkään päästetty, niin olisi varmaan lasaretissa nyt!” Emppu puuskahti, ja kävelin keltaista ämpäriä ja sientä kantaen Liljan karsinalle.
Otin ämpäristä ihanan lämmintä vettä, ja puristin sienen tamman selän päälle, ja vesinorot jakautuivat pitkin leveää selkää. Irish Sport Horse aristi selkäänsä, ja heilautti hieman korviaan, mutta pian se tottui lämpöiseen veteen, ja itse asiassa piti toimenpiteestä. Tamman pestyäni otin vielä hikiviilalla pahimmat vesitahrat pois, ja harjasin vielä satulankohdan nopeasti. Pesin ja niputin kuolaimet, ja vein satulan pois, ja kellon lyödessä vasta viittä ajattelin viedä Liljan vielä tarhaan nauttimaan viilenevästä ilmasta. Nappasin sen samaisen punaisen riimun-narun, ja lähdin viemään tammaa pihalle. Se käveli korvat hörössä, ja hirnui muille hevosille tarhoissa, ja Rio vastasi matalalla hörinällä tammalle.
”Älä kuvittele mitään…” Naurahdin ja päästin Liljan vapaaksi tarhansa ovella, ja suljin portin. Tamma ravaili tyytyväisenä, ja pysähtyi sitten syömään ruokailusta jääneitä heinänkorsia maasta. Katselin hetken tamman touhuja, jonka jälkeen palasin talliin, ja siistin hieman paikkoja. Vein Liljan harjapakin kaappiin, ja jätin kypäräni ja turvaliivinikin sinne. Emppu lähti taluttamaan Fantaa pihalle, ja tarjouduin mukaan portinavaajaksi.
Fanta steppaili pihalla tavalliseen tapaansa, mutta topakka Emppu sai sen pysymään hallinassa, ja sai päästettyä sen juoksemaan tarhaansa tyytyväisenä. Fanta pukitteli ja laukkaili, ja hetken aikaa mielessäni hiippaili epäilys siitä, että tamma saisi päähänsä karata, mutta huoleni oli jälleen turha. Vaalea tamma pysähtyi hetken päästä, ja rupesi piehtaroimaan paikallaan.
”Käyn viemässä Fantan varusteet paikalleen…” Emppu puhui ajatuksiaan ääneen, ja haukottelin syvään.
”Ok. Mä meen vaikka tallitupaan hörppimään kahvia.” En tietenkään ollut menossa juomaan kahvia, moinen litku ei tullut kysymykseenkään! Ottaisin varmaan omasta laukustani mehua, jos kukaan ei olisi tuvassa.
Tallituvasta kantautui puheensorinaa, ja vieno kahvin tuoksu. Avasin oven, ja Vuonis istui juttelemassa Janicen kanssa jostain, luultavasti laukkakisoista. Tervehdin heitä, ja Vuonis tervehti takaisin. Janicekin vilkaisi tummien kutriensa alta, ja soi minulle ystävällisen hymyn. Istahdin tuolille, ja otin jonkun satunnaisen lehden käteeni. Sen verran näin, että kannessa oli laukkahevonen, ja yhdellä avauksella totesin, ettei kyseessä ollut minun lehteni. Tilastoja ja uutisia kaiken maailman hevosista, rehuista ja laukkatalleista. Vuonis pyöritteli kahvikupissa lusikkaansa, ja näytti miettivältä.
”… Ehkä ilmoitan sen tässä joskus, en tiedä.” Vuonis mutisi, ja Janice näytti kärsimättömältä. ”Sitä pitää treenata vielä.” Nainen jatkoi, ja Janice nyökkäsi. Uteliaisuuttani suljin lehden, ja rupesin kuuntelemaan naisten välistä keskustelua. Ilmeisesti joku hevonen pitäisi ilmoittaa johonkin joskus? Hälläväliä.
”Linda, otatko teetä?” Nainen kysyi, ja havahduin.
”Tjoo, voisinhan mä vähän ottaa…” Mutisin vastaukseksi, ja Vuonis meni kaatamaan höyryävää teetä posliinikuppiin. Hän kantoi sen eteeni, ja tökkäsi vielä maitoa ja sokeria lähemmäs.
”Sitä meinasi jäädä yli, kun keitin vähän liikaa. Hyvä että kelpaa.” Hymähdin hieman Vuonikselle, ja sekoitellesani teehen sokeria ovi kävi. Emppu käveli sisälle, ja näytti rättiväsyneeltä.
”Moi Vuonis. Hei Janice.” Hän sanoi, ja istuutui sohvalle rymähtäen. Hän veti syvään henkeä, ja otti sitten puhelimen esiin taskustaan. Hörpin tulikuumaa teetä kupista, ja kun litku loppui, vein astiat tiskikoneeseen. Ajattelin lähteväni tekemään läksyjä kotiin, joten otin laukkuni, ja lähdin ovelle päin.
”Mä lähden nyt. Heibba!” Sanoin ja lähdin Vuoniksen, Janicen ja Empun heipatuksen jälkeen pihalle. Kävelin parkkipaikalle, ja pistin tummanpunaisen kypärän päähäni, ja hyppäsin myös tummanpunaisen skootterin selkään, ja lähdin kaasuttelemaan viilenevässä illassa kotia kohti.
/Sori kun näissä tarinoissa on vähän kestänyt…
- Hyvää kannattaa oottaa! Ihana tarina, kiva ja selkeä lukea kun jaottelet tuollaisiin kappaleisiin! ; ) 40v€!
//Vuonis
30v€ //V
10v€