Natan päiväkirja

[emppu]

Nata on riehakas nuori varsuli, joka sai alkunsa, kun Emppu innostui etsimään Naassalle sulhasta. Muutaman issikkaorin katselemisen jälkeen päätettiin yrittää Rion kanssa ja siinä meillä oli risteytysponitamma, Diamond Nata.

Nata on perinyt vanhemmiltaan pahimmat asiat. Se pitää itseään pomona ja komentelee aina kaikkia. Nata villiintyy melkein yhdestä hirnahduksesta ja se tarvitsee paljon koulutusta, mikäli Emppu aikoo hankkia siitä itselleen kisahepan. Jos Nata saisi päättää se juoksisi villinä preerialla.

Nata on perinyt islanninhevosten töltin, tai ainakin jotain sellaista se vetää laitumen päästä päähän. Sillä on myös mahtavat ravi askeleet ja laukka kummallista ja huomaamatonta. Käynti on ihan kivan näköistä ja reipasta. Natalla on kivan näköinen vartalo ja se kasvaa silmissä. Kohta sille ei uskalla tehdä kukaan mitään!

[emppu]

Herään ja näen edessäni karsinan pimeän nurkan.
"Huomenta kultaseni", äiti hörisee toisessa karsinassa.
"Vielä vähän aikaa vielä", mumisen ja painan silmäni kiinni.
"Ylös nyt! Ruoka-aika", äiti komentaa ja ryhtyy huutamaan talliin tulleelle tytölle:
"Tuplasti heinää! Erikoisannos kauraa, kiitos. Ja Natalle porkkana."
Nousen ylös ja hirnun oman toiveeni:
"Neljä porkkanaa!"
Mutta tyttö pudottaa karsinaan kaikki samat ruuat mitkä ennenkin ja tuhahtaa vihaisesti:
- Turpa kiinni konit!
Ja niin hän lähtee.

Olen syönyt jo ruokani kauan sitten. Tahdon ulos. Äiti uinuu viereisessä karsinassa ja kaunis Lilja syö vielä kaurojaan. Tylsää. Tallin ovi aukeaa ja kolme ihmistä työntyy sisään. Vanhin heistä komentaa päättäväisesti:
- Greg vie sinä Fanta, Tom ota Naassa, minä otan tuon Natan.
- Okei, Marjorie, muut vastaavat.
Vanhin tulee karsinaani kohti, peräännyn nurkkaan. Vanhin avaa oven ja puhuu rauhallisesti. Vanhin tarttuu nauhaan, joka on kieputettu pääni ympärille (riimuun). Vanhin pistää oman nauhansa minun pääni ympärille kieputettuun nauhaan kiinni.

Vanhin taluttaa minua ulos. Pyristelen vastaan sillä sataa. Kuka nyt haluaisi sateeseen? Jarrutan rajusti ja hirnahdan:
"Ei ulos! Tällä sataa!"
Vanhin vain hymyilee tyynesti ja silittää varovasti.
- Et kai sinä sadetta pelkää? Tämähän on vain pientä tihkua!
Tihkua? Pelkää? En minä nyt vettä pelkää! Mutta eihän hienoille tammoille sovi mennä sateeseen ilman loimea! Goddes ainakin sanoi niin.
- Tulehan nyt neitiseni! Et sinä tähän kuole, vanhin maanittelee.
"Tahdon loimen!" minä huudan.
Loputa äitikin huomaa hätäni ja puuttuu asiaan:
"Täytyyhän Natan saada loimi!"
Goddeskin huikkaa iloisestit Naassan olevan oikeassa. Mutta vanhin ei ymmärrä. Hän retuuttaa minut rauhallisesti tarhaan ja jättää sinne. Vaikka me kaikki kolme olemme yhtä mieltä siitä, että tarvitsen loimen...

15v€
-Vuonis